Lusto
Lustontie 1
58450 PUNKAHARJU
Puh. (015) 345 100
Faksi (015) 345 1050
Email: lusto@lusto.fi
Suomen Metsämuseo ja Metsätietokeskus Luston johtaja, MMM Timo Kukko on jättäytynyt tehtävästään omasta pyynnöstään ja Luston omistavan Suomen Metsämuseosäätiön hallitus on myöntänyt Kukolle eron 15.4.2008 alkaen. Kukon tilalle vt. johtajaksi hallitus nimesi kokouksessaan KTM Helkamari Nolten 15.2.2008 alkaen.
Helkamari Nolte on johtanut Lustoa jo aiemmin Timo Kukon vuorotteluvapaan aikana 2006-2007. Hän on ollut Luston palveluksessa palvelupäällikkönä vuodesta 2005.
Timo Kukko tuli Luston johtajaksi vuonna 2000. Kukon aikana Lusto on kehittynyt merkittäväksi erikoismuseoksi ja tiedekeskukseksi, jolla on ollut runsaat 30 000 kävijää vuosittain. Ensi toukokuussa vihitään käyttöön Luston mittava laajennushanke, noin 1000 neliömetrin laajuinen koneellisen metsänkorjuun esittelyyn tarkoitettu "Iso-Samperin halli". Laajennuksen jälkeen Lusto on yksi Suomen suurimpia kulttuurihistoriallisia museoita.
Parhaillaan Punkaharjulla valmistellaan kuumeisesti uutta 15. toukokuuta avattavaa näyttelyä, jossa mukana on esineistöä moottorisahoista suuriin metsäkoneisiin, aina ensimmäisistä viime vuosisadan alkupuolen kokeiluista moderneimpaan puunkorjuutekniikkaan saakka.