Lusto
Lustontie 1
58450 PUNKAHARJU
Puh. (015) 345 100
Faksi (015) 345 1050
Email: lusto@lusto.fi
Suomen Metsämuseo Lustossa sekä Lapin maakuntamuseossa vuonna 2009 avattavaan juhlavuosinäyttelyyn liittyen Lusto kerää kansalaisten kokemuksia ja muistoja Metsähallituksesta.
Metsähallitus viettää 150-vuotisjuhlaansa vuonna 2009. Huoli maamme metsien riittävyydestä johti Metsähallituksen perustamiseen vuonna 1859. Siitä lähtien Metsähallituksen toiminta on ollut kiinteästi sidoksissa yhteiskuntaan ja sen murroksiin.
Nykyisin Metsähallitus-konserni on monialayritys, jonka liiketoiminta-alueita ovat metsätalous, maa-aineksen jalostus ja myynti, lomatontteihin painottuva kiinteistötoiminta, taimi- ja siementuotanto, luonto- ja erämatkailupalvelut sekä julkisia hallintopalveluja tuottava luontopalvelut. Metsähallitus hoitaa kansallispuistoja, retkeilyalueita, muita luonnonsuojelu- ja erämaa-alueita sekä metsästys-, kalastus- ja maastoliikennelaeissa säädettyjä tehtäviä.
Oletko liikkunut valtion maa- tai vesialueilla: retkeillyt kansallispuistossa tai muilla suojelualueilla, jahdannut hirviä tai muuta riistaa, narrannut kaloja yleisillä vesillä? Yöpynyt Villin Pohjolan kämpässä? Tehnyt mökkihaaveista totta ja hankkinut Laatumaalta tontin? Törmännyt siihen laulujen ”mystiseen metsätyömieheen” tai johonkin muuhun metsän julkkikseen? Talkoillut perinnemaisemakohteissa?
Jos mielessäsi on jokin pieni tai iso Metsähallitukseen liittyvä muisto tai kokemus, oli se sitten hauska, vakava, surullinen tai onnellinen, jaa se kanssamme. Kokemuksesi ja muistosi voi olla kirjoitus, runo tai kuva. Lusto ottaa mielellään vastaan myös pidempiä muisteluita. Muistosi voit jättää nimettömänä tai nimellä varustettuna, mutta mainitse ainakin ikäsi ja sukupuolesi. Yhteystiedot jättäneiden kesken arvotaan mm. ensi keväänä julkaistava Metsähallituksen 150-vuotishistoriakirja sekä Luston palkintoja.
Muistoistasi ja kokemuksistasi voit kirjoittaa Lustoon intendentti Leena Paaskoskelle joko sähköpostitse: leena.paaskoski[at]lusto.fi tai postitse: Lusto / Paaskoski, Lustontie 1, 58450 Punkaharju.
Lusto tallentaa muistelukset arkistoonsa ja niitä voidaan käyttää nimettöminä näyttelyissä, julkaisuissa ja tutkimuksissa.

![]()
