Metsähallitus käynnisti yhteistyössä
Entistä ja nykyistä henkilöstöä haastateltiin ja kannustettiin myös kirjoittamaan muisteluksia työstään ja työoloistaan 1950-luvulta nykypäivään. Aihepiirejä olivat esimerkiksi keskitetyt hakkuut sotien jälkeen, kämppäkulttuuri, uitto, koneellistaminen, luonnonsuojelun aiheuttama arvomurros sekä moniarvoinen metsätalous. Pääosa museoaineistosta, kuten esineistö, valokuvat, haastattelut ja painotuotteet tallennettiin
Vuosien 2006–2009 aikana aiemmin kerätty aineisto luetteloitiin, digitoitiin ja konservoitiin. Tämän kokoelmahankkeen tuloksena Kantapuussa on selattavissa noin 600 Metsähallituksen historiaan liittyvää esinettä ja yli 10 000 valokuvaa. Aineistoa on hyödynnetty monipuolisesti Metsähallituksen 150-vuotisjuhlahankkeissa, Metsävaltio-teoksessa ja Kohtauksia metsässä -juhlanäyttelyssä.