Suomi Svenska English Deutsch Russian

Tehoa uittoon!

Luistimet

Lusto
Lustontie 1
58450 PUNKAHARJU
Puh. (015) 345 100
Faksi (015) 345 1050
Email: lusto@lusto.fi

Luston valokuva-arkistoon kuuluva Uittotehon valokuvakokoelma sisältää yli 3000 vedosta, 5500 negatiivia ja kymmenkunta filmiä tai elokuvaa 1950–60-luvulta. Suurin osa aineistosta on metsänhoitaja Unto Paasion kuvaamaa ja liittyy Uittotehon tutkimus- ja kehittämishankkeisiin.

Uittoteho ry perustettiin 1951 Pohjois-Suomen uittoyhdistysten toimesta kehittämään erityisesti jokiuittoja ja erottelua. Muutamia vuosia aiemmin perustettu Metsäteho ry oli niin ikään tutkinut uittotekniikkaa. Uittoteho ry julkaisi vuosittain kymmeniä tutkimusraportteja, tiedotteita ja matkakertomuksia ja keräsi siten kahdenkymmenen vuoden toimintansa aikana laajan uittotekniikkaa koskevan tutkimusaineiston. Yhdistyksen toiminta loppui 1973. Unto Paasio työskenteli Uittotehon tutkimusmetsänhoitajana lähes koko yhdistyksen toiminta-ajan (1952–1973).

Uittotehon valokuvakokoelmat käsittävät ennen kaikkea erilaisia uittorakenteita, laitteita ja menetelmiä. Usein kyseessä ovat kuvasarjat, joissa uittotöitä, koneita ja laitteita havainnollistetaan yksityiskohtaisesti ja selkeästi. Koska kuvat on aikanaan otettu työn tutkimus- ja kehittämistarkoituksessa, ne tarjoavat edelleen erinomaisen aineiston juuri uittotekniikan historian tutkimukseen ja esittelyyn.

Uittotehon valokuvien luettelointi- ja digitointihanke, jossa Kantapuuhun luetteloitiin ja digitoitiin kaikkiaan yli 2000 Uittotehoon liittyvää valokuvaa, toteutettiin vuosina 2008–2009. Hankkeen rahoittivat Rannikko- ja Sisävesiliikenteen Säätiö sekä Teollisuuden metsänhoitajat ry. Hankkeeseen liittyen Uittotehon historiasta julkaistiin artikkeli Vuosilusto 7:ssä (FM Saija Kainulainen 2008, Tehoa uittoon! Uittoteho ry:n työntutkimus ja valokuvat 1951–1973. – Metsien ja muistojen koneet – Koneellisen metsätalouden historiaa.)