Kaunein joulupuu valittu

TIEDOTE
17.12.2018 Punkaharju

Joulupuu – kuusi vai joku muu?

Suomen Metsämuseo Luston järjestämässä Joulupuun päivä -tapahtumassa yleisö sai äänestää kauneinta joulupuuta. Joulupuuviljelmällä kasvatettu, leikkaamalla muotoiltu kuusi oli halutuin, mutta runsaasti ääniä saivat myös nuori metsässä kasvanut kuusi sekä kasvullisesti lisätty kuusen erikoismuoto. Kaikkein eniten joulupuuna vierastettiin mäntyä, enemmän kuin muovikuusta. Arvioitavana oli 13 erilaista joulupuuta: kuusia (6 puuta, 3 lajia), pihtoja (3 lajia) sekä lisäksi mäntyjä (2 lajia), kataja ja muovikuusi.

Metsämuseo Luston jokavuotisessa Joulupuun päivän tapahtumassa 1.12. oli tänä vuonna näytteillä ja arvioitavana 13 erilaista joulupuuta. Päivän aikana saatiin kävijöiltä 230 vastausta siihen, mikä näytteillä olevista joulupuista olisi kaikkein mieluisin, ja mikä taas sellainen, jota ei missään tapauksessa haluaisi kotiinsa jouluksi. Lisäksi tehtävänä oli laittaa viisi valittua puuta paremmuusjärjestykseen. Kaikki halukkaat saivat vastata. Lapset olivat usein yhtä innokkaita ja tarkkoja kuin aikuisetkin ja tekivät omat arvionsa.

Kun kysyttiin, minkä näytteillä olevista joulupuista ottaisit mieluiten kotiisi, eniten ääniä (37 % vastauksista) sai leikkaamalla muotoiltu, Harri Koposen joulupuuviljelmällä Leppävirralla kasvatettu, puu. Seuraavaksi suosituin (20 %) oli Luonnonvarakeskuksen tutkimusmetsässä kasvanut nuori metsäkuusi. Kasvullisesti lisätty kuusen erikoismuoto ja siperianpihta Punkaharjun tutkimusmetsästä sekä leikkaamalla muotoiltu serbiankuusi Leppävirralta saivat kukin noin 10 % äänistä. Yksittäisiä ääniä saivat kaikki puut, jopa muovikuusi.

Männystä ei ole joulupuuksi

Kun piti valita 1–3 puuta, joita ei missään tapauksessa haluaisi kotiinsa, kaikki puut saivat ääniä, myös edellä mainitut kaikkein suosituimmat. Kärki oli kuitenkin selvä: yli 70 % vastaajista ei haluaisi mäntyä joulupuuksi ja lähes 60 % ei huolisi muovikuusta. Makedonianmäntyä ja pylväsmäistä katajaa vierasti vajaat 50 % vastaajista.

Kotimaiset lajit kolmen kärjessä

Kolmantena tehtävänä oli laittaa viisi latvukseltaan tasaisen kaunista, mutta muuten erilaista puuta paremmuusjärjestykseen. Nämä puut olivat nuori kuusi metsästä, muotoiltu kuusi joulupuuviljelmältä, kuusen erikoismuoto Punkaharjun lisäystarhasta, mustakuusi Punkaharjun puulajipuistosta ja japaninpihta Punkaharjun puulajipuistosta. Kun puut saivat pisteitä viidestä yhteen sijoituksen mukaan ja pisteet laskettiin yhteen, kolmen kärki oli selvä. Eniten pisteitä sai joulupuuviljelmällä kasvatettu, muotoiltu kuusi. Seuraavina olivat kasvullisesti lisätty kuusen erikoismuoto ja nuori, luontaisesti syntynyt kuusi metsästä. Vieraat lajit, mustakuusi ja japaninpihta, saivat selvästi vähemmän pisteitä.

Kaunein joulupuu -äänestys toteutettiin yhteistyössä Luston, Luonnonvarakeskuksen ja Joulupuuseura ry:n kanssa.

 

Tiedote- ja kuvamateriaali:

www.lusto.fi/yhteystiedot/medialle

 

Lisätietoja:

Teijo Nikkanen

MMT, erikoistutkija, Luonnonvarakeskus, Luke

029 532 4226, teijo.nikkanen@luke.fi

 

Sari Kotivirta

Tiedottaja, Lusto – Suomen Metsämuseo

044 034 5107, sari.kotivirta@lusto.fi

 

Takaisin