Lusto vahvistaa metsäkulttuurin merkitystä yhteiskunnassa

TIEDOTE
17.1.2019 Punkaharju

Suomen Metsämuseo Lustossa on käynnissä museokonseptin ja koko toiminnan merkittävä uudistaminen. Uudistustyön myötä Lusto keskittyy vahvemmin metsäkulttuuriasiantuntijuuteen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Tämän päivän metsäkeskustelun ytimessä on ihmisen ja metsän välisen suhteen murros. Lusto tuntee tämän suhteen pitkän historian ja pystyy tukemaan erilaisten näkökulmien esiin tuomisessa ja tavoitteiden yhteensovittamisessa. Vilkas yhteiskunnallinen keskustelu kaipaa museon tarjoamaa pitkää kulttuurista perspektiiviä ja luotettavaa metsätietoa.

Vaikuttavuutta ja yhteistyöverkostoja

Museo on mukana erilaisissa yhteistyöverkostoissa, muun muassa kansallisessa metsäneuvostossa, jossa se on osallistunut kansallisen metsästrategian päivitystyöhön. Luston konseptoimat metsäkulttuurinen näkökulma ja metsäsuhdeajattelu ovat mukana luomassa nykyistä rakentavampaa metsäkeskustelua ja tukemassa erilaisten tavoitteiden yhteensovittamista.

Vuonna 2018 käyttöön otetun strategian mukaan Lusto vahvistaa suhteita metsään ja samalla lisää metsäkulttuurin yhteiskunnallista vaikuttavuutta Suomessa. – Luston tavoitteena on olla metsäkulttuurin ja -kulttuuriperinnön paras asiantuntija, monipuolisen ja luotettavan metsätiedon välittäjä sekä hyvin tunnettu matkailukohde Suomessa, summaa Luston johtaja Pekka Äänismaa.

Punkaharju on Luston tukikohta, jossa vaikuttavat näyttelyt ja tapahtumat tavoittavat vuosittain jopa 40 000 koti- ja ulkomaista matkailijaa. Kävijämäärät ovat viime vuosina olleet huomattavassa kasvussa.

Valtakunnallisia metsäalan palveluita

Lusto on ennen kaikkea valtakunnallinen toimija ja metsäkulttuurin asiantuntijapalveluiden tarjoaja. Asiantuntemuksen perusta ovat jatkuvasti karttuvat, laajat ja hyvin saavutettavat museokokoelmat. Metsä- ja kulttuurialan organisaatioille tarjotaan uudenlaisia metsäkulttuuriin ja metsäsuhteisiin liittyviä asiantuntija-, näyttely-, tapahtuma- ja kokouspalveluita valtakunnallisesti. Lusto toimii myös luotettavan metsätiedon välittäjänä.

– Vuoden 2019 alusta toteutetun organisaatiouudistuksen myötä olennaisen osan Lustoa muodostavat Metsäkulttuuripalveluiden ja Tuotantopalveluiden vastuualueet. Niiden kautta meillä on mahdollisuus profiloitua paremmin valtakunnallisena palveluna ja tarjota metsäkulttuuriin ja metsäsuhteisiin liittyvää asiantuntemustamme metsästä kiinnostuneille toimijoille. Lisäksi voimme tuottaa metsäkulttuuriin liittyviä näyttelyitä tai vaikkapa kokoustilojen sisustuksia asiakkaiden omiin tiloihin. Lustoa kannattaa hyödyntää myös luotettavan ja monipuolisen metsätiedon jakajana, sillä museo on kokonaisuudessaan erityinen media, ja sillä on kiinnostavia kontaktipintoja niin Suomessa kuin ulkomailla, kertoo Luston kehittämisjohtaja Leena Paaskoski.

Museopoliittinen ohjelma tukena

Opetus- ja kulttuuriministeriön viime vuonna julkaisemassa museopoliittisessa ohjelmassa Mahdollisuuksien museo museot nähdään monipuolisina yhteiskunnallisina toimijoina. Museot tarjoavat tietoa ja elämyksiä sekä lisäävät alueiden vetovoimaisuutta.

Ohjelmassa esitetään valtakunnallisen ja alueellisen museotoiminnan vastuiden, rakenteiden ja rahoituksen uudistamista. Valtakunnalliset erikoismuseot muutettaisiin jatkossa valtakunnallisiksi vastuumuseoiksi ja tämä selkiyttäisi Luston tehtäväkenttää. Museolain ja toiminnan tuloksellisuuden perusteella myönnettävä valtionapu kattaa Luston budjetista vain puolet, joten oman varainhankinnan ja talouden jatkuva kehittäminen on olennaista.

Museon uudistustyön myötä Lusto hakee toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin vastaavaa tuottajaa ja yleisötyönohjaajaa sekä osa-aikaista toimitilahuoltajaa ja määräaikaista projektityöntekijää. Hakuaikaa tehtäviin on 25.1.2019 asti.

 

Tutustu strategiaamme: http://www.lusto.fi/lusto/luston-strategia

Luston asiantuntijat: http://www.lusto.fi/yhteystiedot

 

Lisätiedot:

Johtaja Pekka Äänismaa, Lusto – Suomen Metsämuseo
p. 050 378 4033, pekka.aanismaa@lusto.fi

Kehittämisjohtaja Leena Paaskoski, Lusto – Suomen Metsämuseo
p. 050 366 9552, leena.paaskoski@lusto.fi

 

Tiedote- ja kuvamateriaali: www.lusto.fi/medialle

 

 

 

Takaisin