Minä ja mun puu -näyttely Lustossa

TIEDOTE
27.11.2018 Punkaharju

Minä ja mun puu
Näyttely Suomen Metsämuseo Lustossa 1.12.2018–2.9.2019

Minä ja mun puu -valokuvanäyttely esittelee suomalaisten rakkaimpia puita. Näyttely on koottu yleisön lähettämistä kuvista Yle Luonnon Minä ja mun puu -kampanjaan. Rakkaimpia puita ovat esimerkiksi näyttelijä Seela Sellan lehtikuusi ja vain noin 40 senttimetrin korkuinen vaivaiskoivu Lapista.

Kampanjan tavoitteena oli kuvata, kuinka paljon metsät ja erityisesti juuri tietyt puut merkitsevät meille. Monella suomalaisella on oma erityinen puu, ja tämä kertoo vahvasta suhteestamme luontoon.

”Lapsuuden sirkuspuu toi iloa kesäisin. Käyn katsomassa puuta joka kesä, nyt se on jo sammaloitunut.”
Heli Saari-Uusimäki

Minä ja mun puu -kampanjan aikana 25.8.–7.10.2018 kerättiin rakkaimpien puiden tarinoita ja kuvia Yle Luonnon verkkosivuille ja sosiaaliseen mediaan. Kuvia ja videoita kertyi satoja, joista näyttelyyn on valittu noin 20 valokuvaa. Kaikki kampanjaan lähetetyt kuvat ja videot ovat näyttelyssä esillä näyttöruudulla. Kampanjaan sai osallistua kuka tahansa lähettämällä kuvan ja tarinan.

Puutarinoista kuvattiin myös videoita, jotka ovat katsottavissa Yle Areenassa otsikolla Minä ja mun puu. Kampanja oli osa Mennään metsään -kokonaisuutta, jonka tavoitteena oli juhlistaa suomalaisten läheistä suhdetta metsään.

Kuva- ja tiedotemateriaali: www.lusto.fi/yhteystiedot/medialle

Lisätietoja:

yle.fi/mennaanmetsaan

Tuottaja Tiina Klemettilä, Yle Kulttuuri ja viihde

p. 040 830 2842, tiina.klemettila@yle.fi

Näyttelypäällikkö Reetta Karhunkorva, Lusto – Suomen Metsämuseo

p. 050 328 9644, reetta.karhunkorva@lusto.fi

Takaisin