Punkaharju kartalla

TIEDOTE
6.6.2019 Punkaharju

Näyttely Suomen Metsämuseo Lustossa ja Hotelli Punkaharjussa 6.6.2019–12.1.2020

Karttanäyttely esittelee Punkaharjua ja sen lähialueita yli 120 kartan tai karttaotteen voimin. Seudulta on säilynyt runsaasti karttoja, sillä alue on ollut historiallisesti merkittävä matkailukohde, ja sen tärkeä kulkuväylä on ollut harju. Näyttelyssä on kolme teemaa: Punkaharju jääkauden jälkeen, karttakuvan kehittyminen ja teemakartat.

Jääkauden jälkeen Punkaharjun karttakuva on vaihdellut huomattavasti, sillä veden pinta on ollut seudulla ylimmillään noin 7 metriä nykyisen tason yläpuolella ja alimmillaan noin 8 metriä nykyisen tason alapuolella. Karttasarja alkaa 11 590 vuotta sitten vallinneesta tilanteesta ja päättyy tähän päivään. Punkaharju jääkauden jälkeen -kartat ovat Antti Kanervan tuotantoa.

Karttanäyttelyn toisen ryhmän muodostavat eri ajankohtina tehdyt kartat. Ne osoittavat, miten ensin Puruvesi ilmestyy Pohjolan kartalle, sitten Punkaharjun – Tuunaansaaren – Hirvisaaren muodostama saarijono, ja kuinka saarten muodot asteittain täsmentyvät.

Vuoden 1743 Turun rauhan raja sivusi Punkaharjua ja alue näkyi sekä Ruotsin että Venäjän kartoilla, joten seudusta on tehty lukuisia eri tarkoituksia palvelevia karttoja. Tähän osaan sisältyy myös uudempia, suurimittakaavaisia karttoja ja ne havainnollistavat muun muassa maan käytössä tapahtuneita muutoksia, kuten peltojen metsittämistä.

Kolmannen osan muodostavat teemakartat, joissa eri aiheisiin liittyviä karttoja on koottu omiin ryhmiinsä. Teemat ovat jaettu Metsämuseo Luston ja Hotelli Punkaharjun kesken siten, että metsäntutkimukseen, asutukseen ja maanomistukseen sekä valtakunnan rajaan ja puolustusasemiin liittyvät kartat ovat Lustossa ja kulkuväyliin sekä matkailuun liittyvät Hotelli Punkaharjussa.

Näyttelyn on tuottanut Lusto osana Punkaharjun kulttuuriseura ry:n kolmivuotista Kotiseutuna kansallismaisema -hanketta (2017–2019), jota rahoittaa Piällysmies ry.

 

Kuva- ja tiedotemateriaali: www.lusto.fi/yhteystiedot/medialle

 

Lisätietoja:

Hankevetäjä Antti Kanerva, Punkaharjun Kulttuuriseura ry

050 339 5611, anttipute@gmail.com

Vastaava tuottaja Sami Juola, Lusto – Suomen Metsämuseo

050 320 7577, sami.juola@lusto.fi

Takaisin