Erikoisnäyttelyt

Suden paluu

Viirusilmä, irvihuuli, vyyhtiturpa, höikköhäntä – vai sittenkin villi ja vapaa vierasheimoinen ystävämme? Susi jakaa mielipiteitä ja pysyy keskustelun aiheena Suomessa vuodesta toiseen. Luston vuoden 2018 ensimmäinen erikoisnäyttely Suden paluu antaa keskustelun tueksi susitietoutta niin kulttuurihistoriallisesta kuin biologisestakin näkökulmasta käsin. Näyttely tarjoaa monipuolisen kuvan sudesta tutustuen siihen eläinlajina, riistaeläimenä ja tutkimuksen kohteena. Suden paluu-näyttely on avoinna 8.4.2018 saakka.

Susi on yksi laajimmalle levinneistä maanisäkkäistä ja sitä tavataankin lähes koko pohjoisella pallonpuoliskolla. Sudet ovat sosiaalisia laumaeläimiä: ne elävät ja saalistavat yleensä laumassa, joka koostuu johtajaparin ja niiden jälkeläisten lisäksi joskus myös muualta laumaan tulleista susista. Suomessa suden tärkein saaliseläin on hirvi, mutta sille kelpaavat myös muut hirvieläimet sekä jänikset, kanalinnut, majavat, myyrät ja haaskat. Susien saalistuksella onkin monenlaisia ja monimutkaisia vaikutuksia ympäristön eläimistöön ja sitä kautta myös muun muassa kasvillisuuteen.

Tänä päivänä Suomen metsissä jolkottelee Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan 200–235 sutta. Vielä 1800-luvulla susikanta oli huomattavasti suurempi ja olosuhteet Suomen luonnossa suden kannalta aivan erilaiset nykypäivään verrattuna. Riittävän ravinnon puutteessa sudet joutuivat tuolloin turvautumaan helppoon saaliiseen, eli kotieläimiin ja pikkulapsiin. Opetusneuvos Antti Lappalainen on kirkonkirjoja tutkiessaan saanut selville susien tappaneen Suomessa vuosina 1710–1881 yhteensä 193 ihmistä. Susiongelmaa pyrittiin ratkaisemaan tehostamalla metsästystä, korottamalla tapporahoja ja kouluttamalla kansaa jahtiin. Lopulta susi metsästettiin 1800-luvun loppupuolella sukupuuton partaalle, mutta vuonna 1973 tapahtuneen rauhoituksen jälkeen susikanta on hiljalleen elpynyt Suomessa.

Suden paluu-näyttelyssä tähän metsien harmaaturkkiin pääsee tutustumaan monesta erilaisesta näkökulmasta. Näyttelyssä on esillä erilaisia sudenpyyntitapoja ja -oppaita, mutta yhtälailla siellä tuodaan esille viimeisten vuosikymmenten aikana voimistunutta suojeluaatetta. Suden roolia ja merkitystä suomalaisessa ja eurooppalaisessa luonnossa ja kulttuurissa tarkastellaan muun muassa satujen, tarinoiden ja populaarikulttuurin kautta. Lisäksi näyttelyssä voi tutustua suden suusta vain täpärästi vuonna 1880 pelastuneen Ida Laakson eli “Susi-Iitan” hurjaan tarinaan. Vuonna 1955 tehty haastattelu on ainutlaatuinen muisto 1800-luvun suurista susivuosista.

Ajat ja olosuhteet muuttuvat, mutta muuttuko susi? Suden paluu-näyttely tarjoaa runsaasti tietoa ja ajateltavaa susikeskustelun pohjaksi.

Näyttelyn on tuottanut Suomen Metsästysmuseo.

Perusnäyttelyt

Bioenergiaa ja innovaatioita

Bioenergiaa ja innovaatioita -näyttelyssä esitellään puupohjaisia energiamuotoja perinteisistä lämmitystavoista pelletteihin ja nestemäisiin polttoaineisiin. Innovatiivisia tuotteita esittelevässä näyttelyssä nostetaan esiin metsäsektorin tärkeitä innovaatioita menneisyydestä...

Näytä lisää
Erikoisnäyttelyt

Virkatut moottorisahat
28.4.2017 - 31.10.2018

Taiteilija-muotoilija Sanna Vatanen on toteuttanut Lasten Lustoon näyttelyn virkatuista moottorisahoista. Virkatut moottorisahat on tehty alkuperäisten moottorisahojen mallin mukaan, ja osa niistä on kosketeltavissa...

Näytä lisää
Erikoisnäyttelyt

Ilona Rista – Puutaiteen uudistaja
28.4.2017 - 11.3.2018

Suomalainen metsä ja puu ovat voimakkaasti läsnä puutaiteilija Ilona Ristan töissä. Rista on tullut tunnetuksi erityisesti suurikokoisista puureliefeistään, joiden suunnittelu perustuu tietoteknologiaan ja...

Näytä lisää
Erikoisnäyttelyt

Myyntinäyttely – Moottorisahaveistoksia

Moottorisahaveiston SM-kilpailun upeat veistokset ovat nyt esillä ja myynnissä Lustossa. Puulajina kaikissa veistoksissa on kuusi. Pitkän kisan aiheena oli Metsän henki ja pikakisan...

Näytä lisää
Erikoisnäyttelyt

Mesikämmen – Eija Matikaisen karhukuvia
1.2. - 31.8.

Savonlinnalainen Eija Matikainen toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja vietti kesällä 2017 kaksi yötä kuvauskojussa valokuvaten karhuja. Hän otti karhuista 900 kuvaa, joista Luston näyttelyyn...

Näytä lisää
Perusnäyttelyt

Suomalaisten metsät

Suomalaisille metsä on ollut, ja on edelleen, paitsi toimeentulon lähde ja metsän antimien aarreaitta, mutta myös paikka virkistäytymiselle ja rauhoittumiselle. Suomalaisten metsät -näyttelyssä...

Näytä lisää
Perusnäyttelyt

Koneaika

Koneaika-näyttely kertoo puunkorjuun koneistumisesta sekä metsätalouden ja -teollisuuden kehittymisestä aina varhaisista kokeiluista tämän päivän moderneimpaan puunkorjuutekniikkaan ja tulevaisuuden visioihin saakka. Näyttelyssä on esillä...

Näytä lisää
Perusnäyttelyt

Metsänparantajien vuosisata

Suomessa tehtiin 1900-luvulla valtava työ metsänkasvatuksen hyväksi. Metsänparantajien vuosisata -näyttelyssä tästä ajasta kerrotaan sanoin, kuvin ja esinein. Näyttelyssä esitellään taimitarha- ja siementuotantoa, metsän...

Näytä lisää
Erikoisnäyttelyt

Punkaharju postikorteissa

Millaisena matkailuseutu ja kansallismaisema Punkaharju näyttäytyy postikorteissa? Matkailulla on Punkaharjulla pitkät perinteet. Luonto, maisemat ja historia ovat houkutelleet matkailijoita alueelle jo 1840-luvulta ja...

Näytä lisää
Perusnäyttelyt

Vanha savotta

Vanha savotta -näyttely vie kävijänsä entisaikojen savotoille ja uittoreittien varsille – pokasahojen, tukkijätkien ja suomenhevosten kultakaudelle. Näyttelyssä on esillä runsaasti savotoille ja uittoon...

Näytä lisää
Perusnäyttelyt

Lasten Lusto

Lustoon on mukava tulla lasten kanssa! Näyttelyiden pienoismallit kiinnostavat varmasti kaikenikäisiä, sillä niiden avulla on helppo tutustua havainnollisella tavalla metsään ja metsän merkitykseen...

Näytä lisää
Erikoisnäyttelyt

Varustautuneena luontoon -verkkonäyttely

Miten tekniikan kehitys ja yhteiskunnalliset muutokset ovat vaikuttaneet suomalaisten luontosuhteeseen? Varustautuneena luontoon -verkkonäyttely kertoo tästä maataloudessa, metsätyössä, metsästyksessä, kalastuksessa, marjastuksessa ja sienestyksessä, kesäasumisessa...

Näytä lisää