Metsähistorian Seura aloitti vuonna 1996 Metsämiesten Säätiöltä saamansa taloudellisen tuen avulla metsäperinteen tallennustyön. Vuosina 1996–1999 kartoitettiin minkälaista tutkimusaineistoa metsähistorian alalla on löydettävissä (Metsähistorian arkistolähteitä Suomessa, toim. Katri Kaunisto 2001). Erityisesti etsittiin muistitietomateriaalia sekä julkaisemattomia aineistoja, joita ei tutkimuksissa ole ainakaan merkittävissä määrin hyödynnetty. Yksittäisten ihmisten kohtaloista metsätalouden muutosten pyörteissä 1960-luvulta lähtien oli kerätty vähän tietoa. Erityisen vähän muistitietoa oli kerätty metsänhoitajista, metsätoimihenkilöistä, metsäalalla toimivista naisista sekä koneellistumisen vaikutuksista metsäammattilaisten työhön. Puutetta ryhdyttiin korjaamaan aloittamalla Metsämiesten Säätiön apurahan turvin uusi hanke ”Metsäammatit metsätalouden murroksessa” yhteistyössä Helsingin yliopiston kansatieteen oppiaineen ja Suomen metsämuseo ja metsätietokeskus Luston kanssa. Tallennushankkeen tavoitteeksi asetettiin tuhannen metsäammattilaisen haastatteleminen vuosien 1999–2002 aikana. Nyt tämä tavoite on saavutettu. Hankkeessa haastateltiin vuosien 1999–2002 aikana yhteensä 1053 metsäammattilaista. Keruussa tallennettiin ääninauhoille noin 2500 tuntia puhetta, joista on kertynyt Luston arkistoon yli neljä hyllymetriä puhtaaksikirjoitettuja haastatteluja. Kertojina on metsäalalla työskenteleviä ja työskennelleitä eri-ikäisiä miehiä ja naisia, metsureita, kämppäemäntiä, metsänhoitajia, metsätoimihenkilöitä, metsäkoneyrittäjiä ja metsäkoneen kuljettajia, toimistotyöntekijöitä, kuljetusalan yrittäjiä sekä metsäkoneiden valmistajia ja huoltajia. Osalla haastateltavista on kokemusta metsäalan muutoksista 1950-luvulta lähtien, osa on tullut työelämään vastikään. Metsäammatit metsätalouden murroksessa -hankkeen vastuullisena johtajana on toiminut dosentti Hanna Snellman ja koordinaattorina FM Katri Kaunisto Helsingin yliopistosta. Hankkeen päätutkijoina toimivat Katri Kaunisto ja Leena Paaskoski Lustosta. Heidän lisäkseen hankkeessa työskentelivät tutkijoina FM Sanna Ala-Nikula Oulun yliopistosta ja FM Sani Koponen Helsingin yliopistosta. Kolmen vuoden aikana työssä oli mukana 16 tutkimusavustajaa, joiden tehtävänä oli haastatella metsäammattilaisia ja kirjoittaa puhtaaksi omat haastattelunsa. Haastatteluryhmän jäsenet olivat kansatieteen, historian, kulttuurihistorian, kulttuuriantropologian ja etnologian opiskelijoita Helsingin, Oulun, Joensuun ja Turun yliopistoista ja Åbo Akademista. Hankkeen ohjausryhmään kuuluivat järjestöneuvos Esa Ihalainen, Metsähistorian Seuran puheenjohtaja Markku Rauhalahti, professori emeritus Matti Leikola ja Metsämiesten Säätiön asiamies Risto Hyvärinen. Metsämiesten Säätiö rahoitti hankkeen yhteensä 2,4 miljoonalla markalla (400 000 euroa). Aineisto antaa kattavan kuvan metsäalalla tapahtuneista muutoksista viiden viimeisen vuosikymmenen aikana. Näkökulma on kansatieteellinen: painopiste ei ole yhtiöissä ja organisaatioissa vaan ihmisten kokemuksissa. Työn ja sen muuttumisen lisäksi haastatteluissa on käsitelty muitakin elämänpiiriin kuuluvia asioita, arkea ja juhlaa. Myös koti ja perhe ovat – usein haastateltavien hämmästykseksi – olleet haastattelijoiden kiinnostuksen kohteina. Eri puolilta Suomea kerätty läpileikkausaineisto antaa erinomaisen mahdollisuuden tarkastella suomalaista sodanjälkeistä yhteiskuntaa ja sen muuttumista. Vastaavaa yhtä laajaa haastatteluaineistoa ei näistä näkökulmista ole aikaisemmin kerätty. Laaja aineisto mahdollistaa erilaisien hypoteesien testaamisen ja analyysin. Kansatieteessä keskeiset hypoteesit liittyvät traditioiden välittymiseen sukupolvelta toiselle ja sosiaalistumiseen jonkin ryhmän jäseneksi. Sukupolvi muodostuu niistä ihmisistä, jotka ovat eläneet nuoruutensa samaan aikaan ja samoissa sosiaalisissa oloissa, niin että he tunnistavat juuri tämän joukon tunnusomaiset, keskeiset kokemukset. Niitä on tutkimuskirjallisuudessa nimitetty avainkokemuksiksi. Toisaalta ihmisten kokemukset voivat limittyä niin, että he voivat kokemusmaailmansa perusteella kuulua useaankin sukupolveen. Yhden ihmisen kertomus on ikkuna koko yhteiskuntaan tietyssä ajassa, paikassa ja sosiaaliryhmässä.