Opinnäytetyö-palkinnot
Metsähistorian Seura perusti vuonna 2007 pro gradu -palkinnon ja vuonna 2008 ammattikorkeakoulun opinnäytetyö -palkinnon. Palkinmot myönnetään kalenterivuoden aikana hyväksytystä erityisen ansiokkaasta metsähistoriaan liittyvästä pro gradu - tai ammattikorkeakoulujen metsätalouden sekä metsä- ja puutalouden markkinoinnin koulutusohjelmien opinnäytetyöstä. Palkinnot jaetaan Metsähistorian Seuran vuosikokouksessa huhtikuussa. Ehdotukset pro gradu - tai opinnäytetyöpalkinnon saajaksi pyydetään tekemään 31.1.2011 mennessä.
Ilmoitus pro gradu -palkinnosta
Ilmoitus amk-opinnäytetyö-palkinnosta
Tutkimushankkeet
Metsähistorian Seura toteutti yhteistyössä Helsingin yliopiston Kulttuurien tutkimuksen laitoksen kansatieteen oppiaineen ja Luston kanssa vuosina 1999−2002 ”Metsäammattilaiset metsätalouden murroksessa” metsäperinteen tallennushankkeen. Hankkeen rahoitti Metsämiesten Säätiö. Hankkeessa haastateltiin yli tuhatta metsäalan ammattilaista ja kerättiin tietoa metsäalan työn muuttumisesta 1950-luvulta 1990-luvulle. Tallennushankkeen haastatteluaineisto on tallennettu Lustoon. Aineiston pohjalta on jo valmistunut ja jatkuvasti on valmisteilla useita tutkimuksia.
Vuosina 1996−1999 Metsähistorian Seuran organisoimassa hankkeessa koottiin viitetiedot eri arkistoissa olevista metsähistorian aineistoista. Tiedot on löydettävissä julkaisusta Metsähistorian arkistolähteitä Suomessa (2001, toim. Katri Kaunisto) ja Helsingin yliopiston Viikin tiedekirjaston eViikki-tietokannasta.
(30.5.2010)